By admin, pe elo 07 2009
Talouden taantuma, lama, tai oikeammin taloustilanteen ylikuumenemisen purkautuminen, on vaikuttanut myös meidän yrityksemme toimintaan; Enimmäkseen positiivisesti!
Monet kilpailijamme ovat painaneet jarrua, vähentäneet tarjontaa tai jopa lopettaneet. Me olemme painaneet täysillä varastoilla ja täydellä teholla ja saaneet paljon uusia asiakkaita.
Negatiivisimmin taloustilanne on näkynyt yritysten ostamien liikunta- ja ohjelmapalveluiden sektorilla, jossa kysyntä suorastaan romahti ja myynti putosi alkukesästä kolmannekseen aiemmasta. Tälläkin sektorilla selvää elpymistä on jo havaittavissa.
Melontakaupan puolella kaikkein kalleimpien mallien kysyntä on vähentynyt ja edullisempien mallien kysyntä on lisääntynyt. Euroissa kesäkuu oli edellisvuoden kaltainen ja heinäkuu selvästi edellistä parempi.
Asiakasmäärä on lisääntynyt selvästi, mutta ostosten arvo on vähän laskenut. Kokonaismyynti on kuitenkin selkeässä kasvussa. Katteet ovat entisestään kaventuneet, mutta toisaalta olemme saaneet loistavasti purettua vanhoja varastoja. Tänä kesänä edullisemmat edelliskauden mallit ja ei suositut värit ovat menneet kaupaksi tosi hyvin. Myös hyllyihin pyörimään jääneistä on tehty kauppoja kiivaasti ja hitaasti kiertävän varaston määrää on saatu vähennettyä.
Vielä elokuussakin kauppa tuntuu käyvän, kiitos myös hyvien säiden.
Kaiken kaikkiaan kausi on meille ollut vähintäänkin onnistunut ja jatko näyttää hyvältä. Kassa tilanne on ongelmaton ja maksanemme tänä vuonna veroja ja veroluonteisia maksuja uuden ennätyksen verran.
Lähtökohdat tulevaan kauteen ovat erinomaiset. Valikoimamme on hiottu huippuunsa ja meillä on taas erinomaiset neuvotteluasemat toimittajien suhteen.
Asiakkaidemmekin kannalta lama on on ainakin meillä asioimisen suhteen silkkaa plussaa. Hinnat ovat halventuneet entisestään ja välillä olemme tehneet kauppaa kapasiteettimme äärirajoilla. Ensikaudeksi suunnitellaan hallittua kasvua ja kapasiteetin lisäystä, jotta selviämme ruuhkahuipuista entistä jouhevammin.
Melontaterveisin
Timo Lehtonen, Tj, Eräkettu Oy
ps.
Osallistuthan hinnoittelukyselyymme!