|
Laadun arviointi
Kuinka arvioida seikkailu- ja
elämyspedagogisten koulutuspalveluiden laatua?
Valitettavasti monet laatuun liittyvät tekijät
turvallisuus mukaanluettuna ovat sellaisia, että
fuskaaminen ei näy ulospäin ja voi jatkua vuosia
ilman vahinkoja. Mutta vahinkojen sattuessa ne voivat olla
kohtalokkaita. Laadun arviointi on vaikeaa
ammattilaisillekin, mutta ehkäpä seuraavista
kysymyksistä on apua asiaa punnitessasi.
Palvelun tuottajan yleinen arviointi
- yrityksen ja vastuullisten kouluttajien tunnettavuus
- kauanko toiminut alalla
- kuka voi suositella
- millaisia toimeksiantoja viime aikoina ollut
Eri lajitoimintojen
arviointi
- toiminnoista vastaavien kouluttajien koulutustaso,
tutkinnot (lajiliiton hyväksymä pätevyys) ja
harrastuneisuus (vain oma aktiiviharrastus tarjoaa
riittävän rutiinin poikkeustilanteissa
toimimiseen)
- välineistön laatu, suhtautuminen
välineistöön, yleinen huolellisuus ja
järjestys
- kaiken toiminnan, myös lajitoiminnan, ohjaamiseen
tarvitaan lajituntemuksen ohella pedagogista
pätevyyttä, sekä muodollista että ennen
muuta käytännöllistä
Pedagogiset ja koulutukselliset arvot
- kouluttajien pedagoginen pätevyys
- organisaation yleiset tavoitteet ja periaatteet
- kasvatukselliset ja koulutukselliset meriitit ja aiemmat
toimeksiannot
- ideologia
Koulutuksen hinta
- Hyvin ja yksilöllisesti suunniteltu ja valmisteltu
koulutus vaatii vähintään kaksinkertaisen
työmäärään varsinaiseen
koulutusaikaan suhteutettuna. Halpa hinta kertoo
tekemättömästä työstä.
Pedagogisesti ja teknisesti päteviä kouluttajia ei
palkata viidelläkympillä tunti.
- Jos sijoittaa koulutukseen henkilökunnan
työaikaa ja tekemättä
jäävää työpanosta esimerkiksi 2000
markkaa per henkilö per päivä, kannattaa
varsinaiseen koulutukseenkin sijoittaa sen verran, ettei
laadusta tarvitse tinkiä.
- Toisaalta on turha maksaa liikaa. Etenkään
sellaisesta palvelusta jota ei tarvitse tai joka ei
edistä asetettua
päämäärää.
Asiakaslähtöisyys
- miten asiakkaan tarpeita ja odotuksia kartoitetaan
- miten asiakkaaseen on ennalta tutustuttu / perehdytty
- miten on selvitetty koulutusryhmän tavoitteet ja
odotukset
- miten kartoitetaan asiakkaan terveydentila
- miten asiakkaat saavat yhteyden kouluttajiin ennakkoon ja
jälkikäteen
Profiili
- onko palveluntuottaja valmis mihin tahansa hintaan mihin
hyvänsä? Vai onko sillä näkemys omasta
osaamisestaan ja halu pitää kiinni tuotteensa
laadusta? Onko sillä varaa sanoa ei mahdottomiin
toiveisiin?
- millaisen mielikuvan organisaatio antaa
itsestään? Onko kyseessä urheiluvalmennus,
elämyksellinen matkailupalvelu vai
koulutuspalvelu?
Yleinen turvallisuus
- miten yrityksessä suhtaudutaan turvallisuuteen
- miten kerrotaan turvajärjestelyistä ja
riskeistä
- miten vakuutukset on hoidettu
- mikä on kouluttajien EA-valmius
- miten turvallisuuteen liittyvistä asioista
tiedotetaan
- laaditaanko pidemmillä retkillä turvallisuus ja
pelastautumissuunnitelma
- syntyykö toiminnasta luotettava ja turvallinen
kuva
|