|
|
Tiimivalmennus Haasteita. Mahdollisuuksia. Iloisia oivalluksia. Luomisen tuskaa ja onnistumisen iloa. Toiminnalliseen tiimivalmennukseen tullaan monesta hyvästä syystä. Usein halutaan selvittää, miten tiimin toimintaa voitaisiin kehittää. Usein ollaan jo tietoisia tiimin keskeisistä kehittämisen paikoista, usein ollaan vasta etsimässä niitä. Toisinaan kehittämispaine on lähtöisin tiimin sisältä, toisinaan sen ulkopuolelta. Meidän työmme lähtökohtana on aina todellinen tiimi jäsenineen, rakenteineen, suhteineen ja voimavaroineen. Toiminnallinen tiimivalmennus on toimivaa tiimivalmennusta. Toiminta tuottaa tuloksia lähes väistämättömästi. Vain harva tiimi on lähtenyt koulutuksestamme takaisin arkeen saavuttamatta asettamiaan tavoitteita paremmin kuin oli ennakkoon uskaltanut odottaa. Monien tiimien tavoitteissa on vuorovaikutuksen kehittäminen, omien ja ryhmän voimavarojen löytäminen, motivaation kehittäminen, yhteenkuuluvuuden ja tiimihengen kehittäminen, keskinäisen arvostuksen lisääminen, aitouden ja välittömyyden lisääminen jne. Millaisia tavoitteita teidän tiiminne asettaisi? Toiminnallinen tiimivalmennus on konkreettista toimintaa yhteisen päämäärän hyväksi yhteisesti sovittavien pelisääntöjen mukaisesti. Se on haasteellista ryhmätoimintaa yllätyksellisissä olosuhteissa ja tilanteissa. Se on toiminnan tarkastelua ja sen analysointia ja kehittämistä. Yksinkertaiset, monipuoliset ja koko tiimin voimavarojen tehokasta käyttöä vaativat harjoitukset siirtyvät käytäntöön tehokkaasti, koska itse oppiminenkin on tehokasta ja kokonaisvaltaista. Yhteiset onnistumiset ja haasteet lisäävät jo sinänsä tiimin yhteenkuuluvuutta. Tärkeintä ei ole etsiä hurjempia ja hurjempia seikkailukokemuksia. Tärkeintä ei ole kärsiä nälkää ja vilua. Tärkeintä on kehittyä kuuntelemisen ja arvostamisen jalossa taidossa. Tärkeintä on kehittää omaa työtä niin, että siitä voi nauttia ja saada tyydytystä. Tärkeintä on saada yhteisiä ja yksilöllisiä onnistumisen, kuulluksi tulemisen ja oivaltamisen kokemuksia. Tärkeintä on oppia luottamaan siihen, että on tärkeä. Tärkeintä on tietää, että siinä mitä tekee on järkeä. Toiminnallinen tiimivalmennus voi olla erämaaseikkailu siinä missä cityseikkailukin. Useimmiten se on pari päivää luonnonkauniissa ympäristössä ensiluokkaisten palvelujen äärellä. Se voi olla kiipeilyä ja melontaa, mutta useimmiten se on luovaa ryhmätoimintaa pihapiirissä ja lähimetsissä. Se voi olla verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta useimmiten se on iloa, naurua, rentoutumista ja latautumista. |
|||||