Melonnan perusteita aloittelijoille ja allekirjoittaneelle

Kuten Judossa ja elämässä, myös melonnassa palataan lopulta aina alkuun ja perusasioihin, uudelleen ja uudelleen. 

Kauan sitten minulla oli etuoikeus seurata erään suuren judokan opetusta mustan vyön judokoille, jotka jo osasivat lähes kaiken. Huimimpien temppujen ja erikoistekniikoiden sijaan opetus keskittyi kävelemiseen. Oli siinä oppimista, etenkin nuoremmille, mutta myös vanhemmille judokoille.

Viime sunnuntaina, uimahallissa, kun pitkän tauon ja selkävaivojen jälkeen treenasin käsieskimoa, lähinna opetusmielessä, pääsin taas tähän totuuteen kiinni. Olin oppimassa jotain oleellista, yli 30 vuotta ensimmäisistä eskimotreeneistä takana. Aloin ymmärtää, että käsieskimossa ei olekaan kyse käsistä! Kuten ei melaeskimossakaan ole kyse ensisijaisesti melasta! 

Ne samat perusasiat, joita koitetaan avata eskimokurssilla ensimmäisiä eskimoitaan etsiville, ovat ajankohtaisia minullekin! Niiden avulla onnistuu niin se ensimmäinen eskimo, kuin se toistaiseksi täydellisinkin, vaikka tiili kädessä.

Melonnan perusteisiin pääsee parhaiten kiinni asiantuntevalla melontakurssilla tai yksityisopetuksessa. Melonnan oppiminen teoriassa on lähes mahdotonta. Se vaatii “kädestä pitäen” ohjausta. Tässä kuitenkin muutamia muistisääntöjä jotka auttanevat niin aloittelijaa kuin taitojaan kehittämään motivoitunutta melojaakin. 

Et voi vaikuttaa olosuhteisiin, mutta toki voit osin valita ne. Olosuhteet on ne mitkä on, ja  yleensä ne ovat sen verran vaativat, että et voi voittaa niitä, mutta voit oppia toimimaan niiden ehdoilla ja oppia kääntämään ne puolellesi.

Voit tehokkaasti vaikuttaa omaan toimintaasi, mikä on avain nautinnolliseen ja turvalliseen melontaan. 

Useimmille pelko on huono opettaja. Oli se sitten konkreettinen ja terve kuoleman pelko tai epäonnistumisen pelko. Jos ylösalaisin kajakissa oleminen aiheuttaa pelkoa, eskimon oppiminen on erittäin haasteellista. Jos kaatuminen pelottaa, myös melonnan perusteiden opettelu vaikeutuu oleellisesti.

Useimmille melontataito ei ole sisäsyntyinen lahja, vaan vaatii opettelua. Mutta useimmilla on se potentiaali. Useimmista melojista, joita olen vuosikymmenten varrella saanut auttaa harrastuksen alkuun, on kehittynyt itseäni parempia melojia. Monet on menneet kovaa ohi muutamassa vuodessa. 

Temput on hauskoja ja tarpeellisia, ja hyviä kannustimia oppimisessa. Mutta aina välillä on tarpeen “aloittaa alusta” ja palata perusteisiin. Niissä on aina oppimista ja niiden kehittäminen auttaa kaikessa melonnassa. 

Suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus melonnassa maksaa aina vaivan ja antaa enemmän. C-melojat ja K-melojat oppivat toistensa perustekniikoista paljon, koskimelojat ratamelojilta jne. SUP melonta voi parantaa niin kajakki- kuin kanoottimelojienkin tekniikkaa ja toisin päin. Ja kalastuskajakilla melominen voi auttaa retkimelojaa kehittämään omaa tekniikkaansa, ja tietysti myös toisin päin.

Välineet. Tämä on ehkä se epäreiluin asia melonnassa, kuten toki monessa muussakin lajissa. Ammattilaiset voivat tehdä näyttäviä juttuja lähes kelvottomillakin vehkeillä, mutta aloittelija ja harrastaja oppii parhaiten hyvillä ja sopivilla välineillä. Niiden ei tarvitse olla kalleimpia eikä viimeisintä mallia, mutta tarkoitukseensa käyttäjälleen oikeasti sopivia ja oikean kokoisia ehdottomasti. 

Melonnassa, kuten oikeasti myös kävelyssä, on erotettava toisistaan ala- ja ylävartalo. Tähän takoitukseen on ihmisellä lantio ja alaselkä, joiden liikuvuuden kehittäminen parantaa melontaa ja elämää! Ja on monelle allekirjoittaneen tavoin selkävaivaiselle iso asia ja iso mahdollisuus. Ja niille joilla vaivoja ei vielä ole, auttaa ehkäisemän niitä!

Tasapaino. Tähän pyrimme elämässä ja melonnassa. Kehittämällä tätä vapaus ja turvallinen mukavuusalue kasvaa nopeasti. Tasapaino ei kehity ilman “kaltevia pintoja” ja haasteita. Tai jää kovin rajoittuneeksi. Se on prosessi, jossa epätasapaino muuttuu tasapainoksi kullekin riittävän turvallisella ja haastavalla tasolla. 

 Melojana et ole yksin, vaan hyvässä seurassa. Osa meistä nauttii ennenmuuta hyvästä seurasta, osa tykkää yksinmelonnasta. Vertaistukea löytyy jokaiselle joka on sille avoin. Kokeneille melojille aloittelijoiden auttaminen on kunnia-asia, mutta kaikki ei sitä apua halua tyrkyttää. Kannattaa kysyä! Ja lähes aina oppiminen on molemmin puolista, opettaja höytyy ja oppii yhtälailla. Kaikki voittaa! 

Melontaterveisin

Timo Lehtonen

040 58 24 651

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *