Kanootin ja Kajakin valinnasta (seikkailukasvatus 2/2001)

Melontaharrastus on parasta aloittaa ohjatusti hyvässä seurassa ja laina- tai vuokravälineillä. Sitten kun on saanut hieman juonen päästä kiinni ja kokeillut melonnan eri muotoja ja erilaisia kanootteja ja kajakkeja, on oman kulkupelin valitseminen paljon helpompaa.

Tässä jutussa koitan lyhyesti kuvata muutamia seikkoja, jotka on huomioitava kanootin ja kajakin valinnassa. Puhun jatkossa pääasiassa kajakeista, joiden kirjo on suurempi, mutta samat perussäännöt pätevät myös kanootteihin. Pelkästään näillä neuvoilla ei kulkupeliä kannata hankkia, mutta kunnollisen koemelonnan kanssa näistä saattaa olla apua.

Yleistä hömpän pömppää ja muutamia harhautuksia

Melontaan, kuten useimpiin elämänalueisiin, liittyy runsaasti ns. Urbataleja, paikkansa pitämättömiä tarinoita ja osatotuuksia. Tässä vain muutamia poimintoja.

Inkakari sopii aloittelijoille ja kajakki tosiharrastajille.

Höpön höpö. Avoimen ja katetun kanootin ominaisuudet määräytyvät monien tekijöiden summana j a molemmista löytyy malleja moneen käyttöön. Monet virtaavan veden kajakkimelonnan tekniikat ovat peräisin inkkarimelonnasta. Moni kajakki on kömpelömpi ja kankeampi kuin moni inkkari. Toisaalta kajakkimelonnan oppiminen avaa aivan uusia ulottuvuuksia myös inkkarimelontaan. Verrattaessa perinteistä pohjois-amerikan intiaanien tuohikanoottia ja inuitien kajakkia tai venäjän alueen Baidarkaa erot ovat selvät ja käyttötarkoitus selkeä. Tänäpäivänä inkkarin ja kajakin erottaa varmimmin vain melasta. Inkkaria eli kanadalaiskanoottia melotaan yksilapaisella ja kajakkia kaksilapaisella melalla. Kulkupelin valinta on siis perustettava ainakin osittain muuhun kuin historiaan.

Kajakilla ei voi kuljettaa paljoa tavaraa eikä inkkarilla meloa tuulessa eikä yksin.

Joopa joo. Useimpiin asiallisiin meri- ja retkikajakkeihin mahtuu tavaraa paljon enemmän kuin ihminen jaksaa vaelluksella rinkassaan kantaa, pääsääntöisesti n. kaksinkertainen määrä. Kyse on siis lähinnä pakkaustekniikasta. Inkkaria ei tietenkään ole tarkoitettu merikäyttöön, mutta sillä voi mainiosti meloa myös yksin ja kyllä se kohtuullista aallokkoakin sietää. Kysymys on tekniikasta ja harjoittelusta.

Kajakilla ei voi meloa jollei osaa eskimokäännöstä - inkkarilla ei eskimokäännös onnistu.

Näinkö on? Uskoakseni valtaosa kajakkimelojista meloo ilman eskimokäännöksen varmaa hallintaa. Vaikka sen hallinta onkin ensiaskel todellisen melontataidon harjaannuttamiseen, voi sitä ilmankin mainiosti meloa, kunhan on järki päässä. Inkkarilla eskimon taitavia melojia tulee vastaan harvemmin, mutta ei se mitenkään mahdoton temppu ole. Ja sama juttu kuin kajakillakin. Sitten kun osaat eskimon, saat pelistäsi irti kaiken sen mitä sillä on annettavana. Tai ainakin saat siihen mahdollisuuden.

Kajakin ja kanootin nopeus määräytyy sen vesilinjan pituuden perusteella.

No joo. Tämä karkea nyrkkisääntö, jonka mukaan vesialuksen runkonopeus kilometreissä on sen vesilinjan pituus metreissä kertaa merimaili pätee summittaisesti 6-10 metriä pitkillä uppoumarunkoisilla vesialuksilla, mutta useimpien kajakkien ja kanoottien osalta se ei pidä paikkaansa edes summittaisesti. Kanootin ja Kajakin nopeuteen vaikuttaa paitsi sen pituus ennenmuuta sen muotoilu. Alle kolmemetrisen kajakin runkonopeus voi vaihdella alle kahdesta kilometristä yli seitsemään kilometriin tunnissa. Viisimetrisen intiaanikanootin mukava matkavauhti voi vaihdella kanootista ja kuormasta riippuen enemmän kuin 50%. Joten nyrkkisäännöt sikseen, konkreettinen malli ja sen ominaisuudet ratkaisevat.

Kanootin ja kajakin valinnan perusteista

Perussääntö on se, että kompromissi on aina kompromissi. Ja seuraava askel on se, että useimmat meistä joutuvat tyytymään kompromisseihin. Itselläni on yrityksemme kautta käytössä yli 15 eri mallia, ja jokaisella on oma vahvuutensa eikä mikään ole toistaan parempi kaikissa käyttötarkoituksissa. Ja silti muutamat mallit ovat omassa käytössäni muita suositumpia. Kysymys on omasta käytöstä, omista arvostuksista ja omasta melontataidosta ja -tottumuksesta.

Kanootin valinnassa on lähdettävä liikkeelle omasta tarpeesta, siis mihin kuka ja missä kajakkia käyttää. Painottuuko käyttö tyynelle järvelle, myrskyisälle merelle vai kuohuviin koskiin. Vai onko tarkoituksena pelkästään leikkiä koskien stoppareissa. Onko tarkoitus käyttää kulkupeliä kuntoiluun iltaisin töiden jälkeen, viikonloppuretkiin puolison kanssa vai vaativiin ja pitkäkestoisiin retkiin.

Kajakkien ja kanoottien kategorisointi

Suomessa ei kanootteja juurikaan ole kategorisoitu, vaan niitä on käsitelty yhtenä luokkana, joka soveltuu yhtä hyvin tai huonosti erinäiseen yleiskäyttöön. Kajakkeja on luokiteltu innokkaammin. Molempien kohdalla samat perustekijät kuitenkin pätevät.

Miten käyttöominaisuudet muodostuvat

Perusominaisuudet muodostuvat rungon määrittämistä melontaominaisuuksista, joihin liittyvät myös varusteiden kuljetusominaisuudet ja niiden vaikutus melontaominaisuuksiin. Melottavuusominaisuuksiin vaikuttavat oleellisesti myös kulkuneuvon säädettävyys ja istuvuus, eli miten sen ominaisuuksia voi muokata melojan/melojien mukaan. Viimesilauksen tekevät erilaiset yksityiskohdat, joilla on paljon vaikutusta paitsi mukavuuteen myös turvallisuuteen. Oma merkityksensä on myös käytetyillä materiaaleilla ja valmistusmenetelmillä, kuten myös kulkuneuvon ominaisuuksilla silloin kun ollaan kuivalla maalla eli joko säilytyksessä tai siirtymäosuuksilla.

Varsinaisen kulkuneuvon lisäksi sen käyttöominaisuuksiin vaikuttavat oleellisesti muut varusteet. Aukkopeitteellä, melalla tai hyvillä melontapukineilla ei tietenkään voi tehdä huonosta kajakista hyvää, mutta usein päästäisiin parempaan kokonaisuuteen tinkimällä hieman itse kulkuneuvossa ja satsaamalla hieman enemmän varusteisiin.

Runko määrittää perusominaisuudet

Kajakin ja kanootin rungon muodot määrittelevät perusominaisuudet. Helpoimmin havaittavia "muotoseikkoja" ovat pohjan muoto tarkasteltaessa sen poikkileikkausta ja "selän" eli pohjan korkeimman kohdan pitkittäistä kaarevuutta. Tämän lisäksi tärkeitä vaikuttajia ovat keulan ja perän muotoilu sekä kajakissa tilavuus ja sen sijoittuminen ja kannen muotoilu.

Pohjan muoto eli poikkileikkaus

Pyöreä pohjanmuoto tuottaa alkukiikkerän ja loppuvakaan kulkuneuvon. Tasainen ja kantikas pohja on alkuvakaa mutta loppukiikkerä. Leikkaava v-muoto pohjassa auttaa kallistamalla ohjaamista ja aaltojen leikkaamista, mutta lisää samalla kiikkeryyttä ja tuottaa yllätyksiä virtaavassa vedessä.

Pyöreä pohjanmuoto, joka perässä ja keulassa muuttuu leikkaavaksi v-muodoksi, on tyypillinen hyville retki- ja merikajakeille. Pyöreys tekee siitä tukevan isossakin aallokossa ja leikkaavat muodot keulassa ja perässä edistävät suuntavakautta. Mitä pyöreämpi pohja sitä kiikkerämpi paikallaan ollessa ja sitä paremmin kaatumista vastustava aallokossa. Ja päinvastoin. Mitä "v-mäisemmät" muodot keulassa ja perässä, sitä suuntavakaampi ja leikkaavampi.

Perinteisen koskikajakin pohja on muodoiltaan pyöreä, ei kuitenkaan yhtä pyöreä kuin merikajakin. Rodeo- ja freestyle kajakkien pohja on lähes tai täysin tasainen ja jyrkkäkulmainen. Mitä tasaisempi pohja, sitä paremmin kajakki surffaa aallolla ja sitä vähemmän se antaa anteeksi melojan virheitä. Mitä pyöreämpi pohja, sitä anteeksiantavampi ja huonommin surffaava.

Pohjan keskiosaankin ulottuva v-muoto on perua inuitien perinteisistä malleista. Voimakas V tekee kajakista hyvin kiikkerän, loiva V on monen mielestä järvikajakkiin paras ja perinteisin. Aikana jolloin kajakit tehtiin itse vanerista, oli V-muoto yleinen. Nykyään se on harvinaisempi. V-muodon ongelmia voivat olla sen äkkinäinen käytös kovemmissa keleissä ja eskimokäännös saattaa olla pyöreämuotoista hankalampi tehdä. Toisaalta V-pohjaisen ohjailu kallistellen on helppoa.

"Selän" eli kölilinjan muoto ja "ulokkeet"

Suora köli tuottaa suuntavakautta ja kaareva köli ketteryyttä. Tällä kuten poikkileikkauksenkin muodolla on suuri merkitys myös intiaanikanootin ominaisuuksille.

Kajakeissa ei yleensä käytetä havaittavaa köliä lainkaan. Retki ja merikajakeissa sen sijaan käytetään yleisesti säädettävää nostoevää tai erillistä peräsintä. Evä, peräsin vai ei kumpaakaan on ikuisentuntuinen koulukuntakysymys. Oma kantani on, että niin kajakin kuin kajakkimelojankin on selvittävä kaikissa olosuhteissa ilman kumpaakaan. Kun tämä ehto täyttyy, voi lisäapuna mainiosti käyttää niin peräsintä kuin evääkin. Monissa kajakkimalleissa peräsin onkin lisävaruste, ja se kannattaa hankkia vasta sitten kun on oppinut melomaan ilman sitä. Asian toinen puoli, josta itselläni ei ole kokemusta, on melominen vaativissa meriolosuhteissa, jolloin evä/peräsin saattaa olla paras henkivakuutus.

Inkkareissa on usein jonkinlainen havaittava köli, muttei välttämättä. Köli voi muodostua pohjan muotoilusta tai erillisestä kölistä, joka kuitenkin on aina kiinteä osa kanootin rakennetta. Köli voi olla myös negatiivinen, jolloin kölin paikalla on ura tai painanne. Mitä voimakkaampi köli, sitä suuntavakaampi ja kankeampi ja samalla herkempi kolhiutumaan esim. kosken kiviin. Toisaalta useimmat inkkarit ovat varsin tasapohjaisia ja ketteriä eikä kölistä ole suurtakaan haittaa. Polyeteenisissä kanooteissa jonkinlainen köli on usein rakenteellinen välttämättömyys, joka jäykistää pohjaa. Jos kanootilla on kovin vaikea meloa sivuttain, köliä saattaa olla jo liian kanssa.

Keulan ja perän muotoilu vaikuttaa niin suuntavakauteen kuin käytökseen aallokossa. Terävä nuolimainen keula ohjaa suoraan ja leikkaa aaltoja, vastapainoksi se myös sukeltaa helposti aallon sisään. Isossa ja säännöllisessä aallokossa, kuten myös sileällä vedellä, leikkaava keula on eduksi. Koskissa pyritään pääsääntöisesti melomaan aaltojen pinnassa, joten pyöreämpi muotoilu puolustaa paikkaansa. Pyöreä keula ja perä ei myöskään jumiudu kivenkoloihin yms. yhtä helposti kuin terävä. Rodeo- j a freestylemelontatemput taas vaativat terävän ja lättänän nokan ja perän, jonka upottaminen aaltoon on helpompaa kuin pyöreän perän tai nokan upottaminen.

Kajakeissa perän ja keulan muotoiluun kytkeytyy oleellisesti myös kajakin tilavuuden eli kantavuuden sijoittuminen kajakin eri osiin. Perinteisissä retki- ja merikajakeissa tilavuus jakautuu varsin tasaisesti gaussinkäyrämäisesti siten, että keskellä on eniten tilavuutta ja se vähenee tasaisesti keulaa ja perää kohti. Perinteisissä koskikajakeissa tilavuutta on lisätty keulaan ja perään, jotta lyhyempää runkoon on saatu lisää kantavuutta ja jotta keula ja perä ei niin helposti uppoa aaltoon tai takerru kivenkoloon. Uusissa Rodeo-kajakeissa tilavuus keskittyy melojan kohdalle ja keulassa ja perässä ei ole tilavuutta juuri lainkaan.

Tilavuuden sijoittelu vaikuttaa myös vesilinjan yläpuoliseen muotoiluun, jolla taas on suuri merkitys kajakin käyttäytymisen tuulella. Mitä enemmän tuulipintaa, sitä herkempi reagoimaan sivutuuleen. Mitä suurempi ero keskiosien ja keulan ja perän tuulipinnan välillä viimeksimainittujen hyväksi, sitä herkempi nousemaan tuuleen, mikä on turvallisuustekijä selkävesillä. Koskikajakkien muotoilussa on pyritty perinteisesti "liukkauteen" eli vältetty turhia muotiluja. Rodeoiden kannen muotoilu on oma uusi taiteenlajinsa, johon keksitään joka vuosi jotain uutta.

Kuormankuljetusominaisuudet ja niiden vaikutus melontaominaisuuksiin

Jokainen kajakki ja kanootti on parhaimmillaan tietyllä kuormalla lastattuna. Kuorma muodostuu melojan painosta ja kuljetettavasta tavarasta. Monet retkikäyttöön suunnitellut kanootit ja kajakit toimivat ihan hyvin hyvinkin monenlaisilla kuormilla, mutta parhaat ominaisuudet löytyvät sittenkin varsin tarkalla kuormamäärällä. Alikuormattu merikajakki on kiikkerä, herkkä tuulelle ja raskas meloa. Ylikuormattuna se on vaarallinen. Alikuormattu inkkari on niinikään tuuliherkkä ja pohjan muotoilusta riippuen kiikkeräkin. Ylikuormattuna inkkarin runkonopeus laskee oleellisesti, siitä tulee raskas meloa ja kallistusten oikaiseminen vaikeutuu.

Inuitien kajakit rakennetaan kaikilta osiltaan melojan mittojen ja tarpeiden mukaan. Kantavuutta on juuri tarvittava määrä ja juuri oikeassa paikassa. Grönlannin eskimoiden kajakista on veden pinnalla vain hyvin vähän, vain sen verran, kun kuljetettavat tavarat kantavuutta vaativat.

Harvalla on varaa teetättää itselleen kajakkia tai kanoottia mittojen mukaan, mutta valmiita vaihtoehtoja onneksi riittää. Harvalle tulisi mieleen ostaa itselleen liian isoja tai pieniä kenkiä, vaikka kengät on sentään edullinen ostos... On siis selvitettävä oma pääasiallinen kuljetustarve mahdollisimman tarkkaan, vertailtava ja kokeiltava erilaisia kulkuneuvoja ja valittava sitten se omin. Ja sovituksessa voi luovasti soveltaa sitä vanhaa nappulakengän sovitusohjetta, jossa ostetaan kolmenumeroa liian pieni kenkä, survotaan se väkisin jalkaan, mennään kenkien kanssa lämpimään kylpyyn ja aletaan totutella kenkää jalkaan ja jalkaa kenkään....

Kulkuneuvon säädettävyys ja istuvuus

Edellä jo puhuttiin tuosta istuvuudesta. Tietysti voi olla, että sama kulkupeli on monien henkilöiden käytössä, jolloin kiinteiden asennusten sijaan painottuu hyvä ja helppo säädettävyys.

Kulkuneuvon istuvuuteen vaikuttaa oleellisesti penkin / penkkien sijoittelu pituus ja korkeus suunnassa. Tämä on mielestäni säädettävyyden perusedellytys, penkkiä on voitava siirtää sekä pituus että korkeussuunnassa, ja jos peli on yhteiskäytössä, siirtämisen tulee olla vaivatonta. Penkin siirrolla vaikutetaan paitsi istuvuuteen myös kajakin / kanootin painopisteeseen ja formulakielellä "balanssiin", joten se on tosi tärkeä asia.

Kajakissa myös reisitukien ja jalkatukien säätömahdollisuudet ovat tärkeitä. Tosin perusmuotoilulla voidaan asiaan ainakin reisitukien osalta vaikuttaa kaikkein parhaiten. Parhaassa tapauksessa saadaan aikaan niin hyvä istuvuus, ettei erillisiä reisitukia edes tarvita. Jalkatukina keepers tyyppiset pikasäädöin varustetut tuet ovat suosittuja ja ihan hyviä yleis- ja retkeilykäytössä. Koskikäytössä aukoton levytuki on suositeltavin.

Istuvuuteen liittyy myös mukavuus. Omalla paikalla pitää olla hyvä olla. Tiukasti istuvien koskikajakkien kohdalla tosin voi kyse olla myös siitä, että rannassa epämukava kajakki on kuohussa mukavin ja turvallisin.

Materiaalit ja valmistusmenetelmät

Meri- ja retkikajakkien materiaalina lasikuitu ja Diolen ovat ykkösiä. Niiden etuna on jäykkyys, kestävyys merellä ja järvillä, keveys ja "helppo" korjattavuus. Myös inkakareita valmistetaan lasikuidusta samoin eduin. Tosin usein valmistusmenetelmistä johtuen lopputulos ei ole erityisen kevyt. Lasikuidun ongelmana on sen heikkous pisterasituksessa. Rannalla tulee helposti naarmuja ja kunnon kosketus koskessa johtaa pelin hajoamiseen.

Koskikajakit valmistetaan pääasiassa tiheästä polyeteenistä. Sen etuna on kestävyys kolhuja ja naarmuja vastaan ja käytännössä lähes särkymätön rakenne. Kajakin umpinaisesta muotoilusta johtuen sen heikko muotojäykkyyskään ei aiheuta ongelmia. Aivan viime vuosina on ruvettu tekemään polyeteenistä mm. rotaatiovaluna myös kilpailukykyisiä meri- ja retkikajakkeja. Painossa ne häviävät vielä hitusen, mutta huolettomuudessa voittavat toisen mokoman. Samasta materiaalista tehdään myös inkakareita, jolloin muotojäykkyys on ongelma. Ongelmaa ratkotaan joko erillisellä tukirungolla (esim. Lokari ja Coleman) tao monikerrosrakenteella.

Monikerrosrakenteet ovat yleensä kaksi- tai kolmikerroksia ja yksi kerros sisältää niin paljon ilmaa, että kanootti täyttää kelluvuusnormit ilman lisäkellukkeita. Monikerrosrakenteissa käytetään myös muita muovipohjaisia materiaaleja (esim. Royalex), jotka ovat polyeteeniä jäykempiä, kestävämpiä ja kevyempiä, mutta myös selvästi kalliimpia. Painoerot eivät ole paperilla suuria, mutta käytännössä merkittäviä.

Inkkareita tehdään myös alumiinista, joka on kestävää ja helppohoitoista. Alumiini on myös kylmää ja kolisevaa ja joidenkin mielestä oikein "tarttuu" kiviin kiinni. Itselläni on yksi alumiini-inkkari, ja totta on, ettei sitä ensimmäiseksi alleen valitse, mutta sitten kun siihen joskus sattuu, kyllä sillä ihan ilokseen meloo.

Monia muitakin materiaaleja, kuten puuta, kumia ja nahkaa käytetään enemmän tai vähemmän. Yleensä valinta on kuitenkin Retkikajakin kohdalla polyeteenin ja lasikuidun ja inkkarin kohdalla sandwitch polyeteenin, lasikuidun ja alumiinin välillä.

Kuivan maan ominaisuudet

Riippuen tiloista ja säilytysmahdollisuuksista sekä käyttökohteen sijainnista kuivan maan ominaisuuksilla voi olla hyvin paljon tai ei juuri lainkaan merkitystä.

Paljonko kulkupeli vie tilaa? Mihin se mahtuu? Voiko sitä säilyttää ulkona? Vaatiiko katoksia tai muuta ekstraa?

Alumiini on huoleton ja sen voi jättää sillään ulos talveksi oikeinpäin. Polyeteeni vääntyilee helposti ja vaatii joko katoksen tai säilyttämisen hyvin tuettuna kyljellään (kajakki) tai hyvin tuettuna ja ilmavasti peitettynä oikeinpäin (inkkari). Lasikuituiset eivät tykkää sisään jäätyvästä vedestä ja ne on syytä säilyttää ylösalaisin hyvin tuettuna ja suojattuna tai mieluiten katoksessa.

Lyhyet koskikajakit kulkevat vaikka autossa sisällä tai tavallisessa peräkärryssä. Niin intiaanikanootit kuin kajakitkin kulkevat mainiosti auton kattotelineellä. Tosin painolla alkaa olla merkitystä, etenkin jos siirtoja tekee yksin. Katolle menee mukavasti yksi inkkari tai 1-4 kajakkia, edellyttäen että kattotelineen painorajoitus sen sietää.

Muuta huomioitavaa

Itse arvostan inkkarien muotoilussa yksinmelonnan huomioimista. Aina aika ajoin tulee tilanteita, joissa on joko pakko tai mukava meloa inkkarilla yksin. Silloin arvostaa symmetristä muotoilua, penkkien oikeaa sijoittelua, poikittaistukien oikeaa sijoittelua ja pohjan muotoa, joka salli kohtuullisen kallistamisen (riittävästi pyöreyttä pohjan ja sivun välisessä kulmassa).

Niin kajakkien kuin inkkarienkin yksityiskohtia tärkeämpänä pidän onnistunutta perusrakennetta ja muotoa. Umpisolumuovia on helppo lisätä sinne tänne, muta rungon ominaisuuksia on vaikea muuttaa.

Merkittävä valintakriteeri on myös hinta, joka ei aina ole tae hyvästä eikä etenkään käyttötarkoitukseen sopivimmasta tuotteesta. Kanootin tai kajakin lisäksi tarvitaan erinäisiä varusteita, joista voisi kirjoittaa oman juttunsa. Perushavaintoni on, että usein maksetaan ylimääräistä kulkupelistä ja ominaisuuksista joita ei tarvita, ja kitsastellaan varusteista, joilla todella olisi merkitystä.

Hyvän inkkarin yleiskäyttöön saa viidellä-seitsemällä tuhannella ja hyvän retki- / merikajakin samalla rahalla. Koskivehkeissä pääsee vieläkin halvemmalla, mutta toisaalta varusteilta vaaditaan enemmän ja ne ovat kalliimpia.

Kanootin ja kajakin valitseminen ei ole helppoa ja väärin valitun tuotteen jälleenmyyntiarvo on usein huono. Kannattaa siis kokeilla ja testailla enne valintaa. Eikä kanoottia tai kajakkia voi ostaa marketista, vai ostaisitko itse kengät myyjältä, joka kyllä on nähnyt muutaman kenkämallin muttei ole koskaan itse kävellyt?

Melontaterveisin

Timo Lehtonen
timo@erakettu.com