
Kanootit ja kajakit eivät yleensä paljon huoltoa kaipaa tai pyydä, ja usein se jääkin vähälle. Joskus seurauksena voi sitten olla isompia murheita, onneksi useinkaan ei. Suosittelemme perushuoltoa / tarkistusta kerran kaudessa, esimerkiksi edellisen kauden päätteeksi.
Teemme pitkällä kokemuksella erilaisia huoltoja, kunnostuksia, ehostuksia, korjauksia ja lisävarusteluja sekä omille merkeillemme että myös muille merkeille. Omiin merkkeihimme yleisimmät varaosat löytyy yleensä heti hyllystä.
040 58 24 651
Suuria laminointitöitä tai alipaine laminointia yms. emme tee, mutta neuvomme mieluusti eteenpäin tai käytämme yhteistyökumppaneita apuna silloin kun mennään oman ydinosaamisemme ulkopuolelle.
Talvikaudella (1.10.-31.3.) myönnämme kaikista huoltotöistä (ei koske osia eikä kustannusarvioiden tai lausuntojen tekemistä) 10% alennuksen. Talvikaudella huoltoon sisältyy lisäksi kajakin / kanootin säilytys kylmässä varastossa yhden kuukauden ajan. Pidemmästä varastoinnista laskutamme hinnaston mukaan.
Esimerkkejä hinnnoista
Lausunto vakuutusyhtiölle (yleensä vakuutus korvaa tämän) 90,-
Korjauksen tutkimukseen perustuva kustannusarvio kuluttaja-asiakkaille 50,-
Hinta-arvio myyntiä varten, ei sisällä kirjallista lausuntoa 50,-
Hinta-arvio myyntiä varten, sisältää laajemman tarkastuksen ja kirjallisen lausunnon 90,-
Myyntikunnostus alk. 90,-
Talvisäilytys pystyasennossa kylmässä varastossa, kajakit alk. 30,- / kk ja 110,- / talvi.
Myyntiprovisio välitysmyynnistä alk. 20%
Tuntityöt 80,- / tunti
Sovitulle työlle voidaan laskea arvioitu kokonaishinta ja sopia rajasta jota ei erikseen sopimatta ylitetä.
Kaikki hinnat sisältää ALV.