Kajakit

Kajakin historia liittyy alkujuuriltaan keskeisesti pohjoisten alkuperäiskansojen kulttuuriin ja elinkeinoon. Alkuperäinen pohjoisten vesien kajakki oli metsästykseen ja kalastukseen suunniteltu ja käyttäjänsä mittojen mukaan rakennettu. Koska saaliit olivat pääosin kooltaan suuria, niitä usein hinattiin isommalla joukolla eikä kuljetettu kajakin sisällä saati päällä. Kajakin mitoitus optimoitiin sen käyttäjälle ja päivän aikana tarvittaville varusteille ja sen ominaisuudet vaativiin ja kylmiin arktisiin olosuhteisiin. Vaikka kajakki oli ensisijaisesti suunniteltu kohtuullisen pienelle kuormalle toimiakseen pääasiallisessa käytössä mahdollisimman hyvin, tarvittaessa sen kantavuus riitti tilapäisesti paljon enempään, jopa kokonaisen perheen siirtämiseen paikasta toiseen. 

Osa kajakeista muistuttaa edelleen sekä ulkonäöltään että ominaisuuksiltaan varsin paljon alkuperäisiä esikuviaan, kuten vaikkapa liki 100 vuotta sitten Eurooppaan tuotujen kajakkien pohjalta suunniteltu Godthab tai omalla tavallaan vaikkapa ”moderni grönlantilainen” Skinner. Toisessa ääripäässä kajakit muistuttavat näitä vain hyvin etäisesti jos juuri lainkaan. Tällä sivulla jaoittelemme kajakit viiteen eri luokkaan. 

Kuitukajakit laminoidaan käsityönä mm. lasi-, hiili-, diolen- ja aramidikuiduista. Kuitukajakki on tyypillisesti aktiiviharrastajan kajakki, jossa on jo haettu juuri tiettyjä käyttäjänsä arvostamia ominaisuuksia. Koska kuitukajakkien muotin ei tarvitse kestää samanlaisia lämpötiloja kuin muovikajakin muotin, se on huomattavasti halvempi valmistaa. Näin kuitukajakkeja on helpompi valmistaa myös pienempiä määriä eli myös hyvin erikokoisille melojille ja erilaisiin tarpeisiin ja toiveisiin. Itse kajakin valmistus on sitten pitkälti käsityötä, jonka vuoksi kuitukajakit ovat keskimäärin selvästi kalliimpia kuin muovikajakit. Toisaalta niiden arvo säilyy pitkässä juoksussa varsin hyvin ja koska ne yleensä hankitaan suhteellisen aktiiviseen käyttöön vuosiksi eteenpäin, käyttökertaa tai tuntia kohti nekään eivät varsinaisesti kalliita harrastusvälineitä ole. 

Muovikajakit valmistetaan rotaatiovaluna ja suurissa erissä valmistettuna niiden hinta on selvästi alhaisempi kuin kuitukajakkien. Muovikajakki on huoleton valinta etenkin harrastuksen alkuvaiheessa ja sen jälleenmyyntiarvo etenkin vähän käytettynä on hyvä. Koska samankokoinen muovikajakki on huomattavasti painavampi kuituiseen verrattuna, ne ovat yleensä joko hieman pienempiä tai sitten pahimmillaan huomattavasti raskaampia. Laskemme tässä tähän kategoriaan yleisimmät reilusta neljästä metristä ylöspäin olevat perus-, yleis- ja retkikajakit. Muovikajakkkeja on muunkinlaisia ja niille on omat kategoriansa. 

Koskikajakit jakautuvat moneen eri alaryhmään käyttötarkoituksen mukaan, mutta listaamme tässä oman valikoimamme yhden otsikon alle. Viimevuosina nopeiten on kasvanut ns. Krossi kajakkien ja Half-Slice mallisten kajakkien kysyntä. Oma vakaa lokeronsa on freestyle- ja laskukajakeille ja ns. Cross-Over kajakeille. 

Monikäyttö SOT-kajakit, joista usein puhutaan myös kalastuskajakkeina, ovat monikäyttöisiä, tukevia ja turvallisia. Useimmat mallit ovat ns. itsetyhjentyviä, eli rungossa on kaksoispohja ja melojan jalkojen alla oleva lattia on vedenpintaa korkeammalla. Kajakkiin ei mennä sisälle vaan siinä istutaan sen päällä, näissä monikäyttö malleissa usein erillisellä rungolla varustetussa istuimessa. Kun melonta on melonnan ohella mahdollisuus harrastaa vaikkapa kalastusta, metsästystä, rinkan kanssa retkeilyä, lapsen tai koiran kanssa vesillä liikkumista, valokuvausta, metsätöitä jne. tästä kategoriasta voi hyvinkin löytyä juuri se mitä tarvitsee. 

Nopeat SOT-kajakit ovat tavallaan meri-/retkikajakin ja monikäyttökajakin risteytys. Mitoitukseltaan ja monilta ominaisuuksiltaan ne muistuttavat aika paljon ensin mainittuja ollen varsin nopeita, merikelpoisia ja kevytkulkuisia. Nimensä mukaisesti niissä kuitenkin istutaan kajakin päällä ja ne ovat lähes aina itsetyhjentyviä. SOT-kajakit ovat vähän raskaampia kuin vastaavat perinteiset kajakit, mutta vastaavasti niiden säilyttäminen ei vaadi samanlaista huolellisuutta. Turvallisina, huolettomina ja helppoina näitä voi suositella varsin monenlaiseen käyttöön niin aloittelijoille kuin kokeneillekin melojille.